17.03.2011, Neema Crafts, Iringa
Tansania on maa jossa on erittäin tärkeää tuntea ihmisiä. Muuten mikään ei onnistu. Siis mikään. Kaikkeen tarvitsee jonkun apua.
Andrew toimii fikserinä minulle ja Juholle. Tämä sinänsä on jo tärkeää, koska aiemmin olen tehnyt juttuja täällä yksin. Silloin on lähes pakko nakittaa joku eurooppalainen, aiheeseen liittyvä henkilö auttamaan. Ja haastateltavat löytyvät tutuilta kyselemällä, suoraan jonkin järjestön toimistoon marssimalla saavuttaa harvemmin yhtään mitään.
Teimme juttua hiv:n orpouttamista lapsista. Ensimmäinen yritys tapahtui nimeltämainitsemattoman järjestön kautta. Ensin pyysimme, ja saimme luvan. Teimme haastattelun. Otimme muutamia kuvia. Kun yritimme tehdä toista haastattelua, haastattelemamme nainen kielsi kuvat ja kaskustelun, ryntäsi pomon luokse, ja lopputuloksena meiltä kaikilta vaadittiin maakunnan hallituksen lupaa tehdä juttua.
Fine. Mutta miksi kaikki oli ok ennen tämän naisen tapaamista? Koska hänestä kuulemma liikkuu paljon huhuja. Hän ei myöskään ole koulutettu terapeutti, vaikka sellaisena esiintyy. Toisena järjestön terapeuttina toimii hänen poikansa, joka ei myöskään ole koulutettu.
Voisi luulla, ettei hyväntekeväisyysjärjestöllä olisi juuri mitään salattavaa, varsinkin kun juttumme ei millään tavoin käsitellyt rahoitusta. Mutta se koira älähtää johon... jotain.
Menimme turhautuneina oluelle ja puhuimme asiasta. Päädyimme siihen, että teemme jutun muualla. Tunsimme olomme myös hieman uhatuiksi, sillä nainen oli varsin aggressiivinen, ja saattaisi viedä ”luvattoman toimintamme” eteenpäin. Hetken pohdiskeltuamme tulimme siihen tulokseen ettei hätää mitään, sillä me tunnemme riittävästi tärkeitä ihmisiä sekä politiikan että lain puolelta.
Näin toimii Tansania.
Seuraavana päivänä teimme juttua mikrolainoista. Ystävämme on tehnyt aiheesta gradun, ja haastattelimme häntä. Emme kuitenkaan saaneet hänen työpaikaltaan lupaa haastatteluun – byrokraattisista syistä. Hän antoi sen siis tutkijana, ei järjestönsä edustajana. Tapasimme lainan saaneita naisia valtion organisaation kautta.
Eilen saimme vihdoin tehtyä orpojutun. Se onnistui toisen järjestön kautta, kun olimme saaneet tuon järjestön kanssa toimivalta lääkäriltä suosittelukirjeen.
Kaikki siis toimi lopulta. Mutta tämä maa ei ole paras mahdollinen toimittajalle. Jos oikeasti harrastaisi tutkivaa journalismia tässä maassa, kohtaisi ongelmia hyvin nopeasti. Todellisia ongelmia, jopa hengenvaarallisia. Tästä riittää varoittavia esimerkkejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti