22.03.2011, Nyaka Guest House, Kabwe, Sambia
Tänään päivitän vielä pääasiallisesti Tansanian tapahtumia. Matkustelimme jonkin verran juttujen perässä Iringan lähistöllä – Ilulassa ja Makambakossa. Jutut tehty ja paikallisliikenteen kanssa taas tutustuttu entistä paremmin.
Suoranaiseksi haasteeksi osoittautui kuitenkin artikkeli, joka kertoo paikallisbusseista, siis daladaloista (dalladalloista suomalaisittain). Ehdin kyseisen jutun tekoa stressata jo pitkään etukäteen, mutta Juho oli sitä mieltä, ettei siinä ole mitään ongelmaa.
Stressin aihe: tansanialaiset EIVÄT tykkää olla valokuvissa. Eivät ainakaan sellaisissa, joissa eivät ole parhaimmat päällä ja poseeraa katsoen suoraan kameraan. Erityisen vähän he pitävät siitä, että länsimaiset toimittajat ottavat kuvia ties mihin lehteen. Yleinen käsitys on, ettei toimittajilla ole minkäänlaista moraalia ja mitä huonompi ja loukkaavampi kuva, sitä todennäköisemmin se päätyy julkisuuteen.
Monet syyttävät tästä asenteesta takavuosien dokumenttia Darwin's Nightmare, joka käsitteli Tansaniaa ja tansanialaisia vähintäänkin kyseenalaisella tavalla. Kaunis Mwanzan suurkaupunki Viktoria-järven rannalla näyttäytyy elokuvassa lähinnä tappelevien katulasten ja prostiutoitujen kansoittamana Sodomana. Tavallinen kansa syö kuivattuja kalanruotoja.
Saimme suostuteltua yhden daladalan miehistöineen (kuski ja rahastaja) artikkeliin. Ajoimme lähes tyhjällä daladalalla päätepysäkille, jossa teimme varsinaisen jutun haastatteluineen. Kotimatkalla pyysimme jokaiselta autoon astuvalta luvan kuvaamiseen – kunnes auto tuli niin täyteen ja väkeä oli niin paljon, että tehtävä osoittautui mahdottomaksi. Kameran kuitenkin edelleen räpsyessä alkoi muutaman matkustajan pulssi nousta. Onneksi tehtävästä selvittiin pienellä sanaharkalla, jonka tuloksena kamera laitettiin kassiin.
Joskus daladalassa kuvanneen kamera on rikottu. Joskus minibussissa on syttynyt aiheesta tappelu. Olimme äärimmäisen onnellisia ja helpottuneita, kun tehtävä oli suoritettu varsin kunniallisesti kotiin.
Eilen ylitimme rajan. Otimme ensin sunnuntaina bussin rajakaupunkiin Tundumaan. Aamulla kävelimme rajan yli, ja oletimme löytävämme bussin Lusakaan toiselta puolelta. Vaan ei. Kas kaikki bussit Lusakaan lähtevät iltaoäivällä, jotta matkustajilla on koko aamupäivä aikaa shoppailla.
Meitä ei shoppailu pahemmin kiinnostanut. Löysimme fikserin, joka ohjasi meidät rekisterikilvettömän auton luo. Hetken odottelun jälkeen omistaja ilmestyi paikalle ja tarjosi kyytiä koko matkan Kabween asti. Vaihtoehdot olivat vähissä, joten tarkastimme herran passin, lähetimme tiedot tutuille ja päätimme ottaa tämän (hyvin pienen) riskin. Mies maahantoi ammatikseen autoja Japanista, joten hän joutui viikoittain ajamaan Tansaniasta Sambiaan.
Matka olikin loppujen lopuksi mukava, kaikki 13 tuntia autossa kuluivat vailla suurempia ongelmia. Kanssamme matkusti myös vanhempi pariskunta, mies oli juuri eläköitynyt etsivä. Tie oli kyllä kelvottomassa kunnossa jatkuvine kuoppineen, ja parani vasta kun jo lähestyimme Kabwea. Matkan varrella näimme naisia, jotka olivat ottaneet valtion tehtävän itselleen ja paikkasivat kuoppaista tietä kivillä. Pysähdyimme ja annoimme oman tukemme työlle. Tietynlainen vapaaehtoinen tietulli.
Kerron tästä Sambiasta sitten seuraavaksi. Eroja Tansaniaan nähden on vaikka miten!
Colors of Zanzibar suomeksi Colors of Zanzibar in English
Colors of Zanzibar suomeksi Colors of Zanzibar in English
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti