perjantai 25. maaliskuuta 2011

Piipahdus Sambiassa

25.03.2011, Kabwe, Sambia

Asumme täällä Kabwessa erään perheen luona. Perheessä on neljä poikalasta, ja puhumme kaikki englantia. Eräs ilta tutustuin vanhimman pojan kanssa Sambian historiaan, kertasimme yhdessä hänen 9. luokan kansalaisopin/historian (civics, en tiedä miten suomentaa) kirjaansa. Mukavaa.

Muutenkin on otettu täällä varsin rauhallisesti. Eikä tämä Kabwe mikään maailman metropoli muutenkaan ole. Sen sijaan todella amerikkalainen, minun mielestäni. Sambialaiset lähinnä nauravat kun sanon niin.

Mutta kadut ovat leveitä, joka paikassa on pikaruokaloita, ja kaupat ovat huomattavasti isompia kuin Iringassa, vaikka taitavat olla suunnilleen saman kokoisia kaupunkeja. Kaikki puhuvat englantia, kaikki kyltit ovat englanniksi. Ja talot ovat pitkälti matalia, 1-2 kerroksisia. Minulle menisi läpi amerikkalaisesta syrjäkaupungista (70-luvulla). Keskiluokkaakin tuntuu täällä olevan Tansaniaa enemmän.

Kävimme eilen Lusakassa shoppailumatkalla, me ja kaksi paikallista tyttöä. Lusaka puolestaan yllätti sillä, että se muistutti paljon Dar es Salaamia, joskin oli asteen verran järjestäytyneempi. Tämän huomasi bussiasemasta ja jalkakäytävistä, jotka eivät kumpikaan olleet tupaten täynnä asiaankuulumattomia asioita. Bussit ovat myös paljon paremmat Sambian puolella.

Shoppaileminen oli hauskaa! Vaikka taisin maksaa kaikesta vähän liikaa. Mutta maksoin tietoisesti, tällä ihonvärillä ei Lusakassa tuntunut irtoavan mitään normaaliin hintaan. Hinnat olivat kuitenkin ok minulle, joten päätin olla ajattelematta asiaa. En ole shoppaillut koko matkalla muuta kuin masai-koruja Iringassa. Niin, ja snorklausvehkeitä Darissa. Nyt kyllä jo Sansibarin rannat kiiltelevät mielessä... Ja siksi ostinkin rantamekon, sandaalit, sekä mekkoon sopivat korvikset ja kassin.

Toinen syy siihen, miksi minun ostokseni maksoivat aina tuplaten toisten tyttöjen ostoksiin nähden on uskoakseni se, että olen oppinut miettimään ostamieni tavaroiden laatua. Tarkastan jokaisen vetoketjun, ja myös välttelen vetoketjullisia vaatteita, katson saumat, hypistelen kangasta. Suurin osa myytävistä tavaroista tulee Kiinasta, mutta omat ostokseni taisivat olla pääasiallisesti intialaisia.

Tänään illalla suuntaamme takaisin Tansaniaan. Otamme yöbussin, joten olemme rajalla aamulla. Rajalta vielä 6 tunnin bussimatka Iringaan... jossa odottaa Paula! Aiomme muistella vaihtariaikoja Iringassa oikein kunnolla.


Colors of Zanzibar suomeksi     Colors of Zanzibar in English

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti