08.03.2011 Hotel Royal Mirage, Dar es Salaam
Ihmettelin, miksi kaduilla liikkui niin paljon ihmisiä keskellä yötä. Naisia, nuoriakin, jopa yksin. Onko prostituutio todella niin yleistä? Entä ne kaikki miehet, eivät he näyttäneet potentiaalisilta asiakkailta vaan kävelivät määrätietoisesti ja sivuilleen vilkuilematta eteenpäin.
Kello onkin jo viisi. Tansanialainen varhainen aamu Kariakoossa. Nämä ihmiset suuntaavat kaikki töihin, myymään ja ostamaan yhdelle Tansanian vilkkaimmaista alueista.
Katselen tätä tutun hotellin parvekkeelta, kaukaa viidennestä kerroksesta. Turkish Airlinesin uusi yhteys menee nykyään Nairobin kautta, ja saapuu Dar es Salaamiin puoli neljältä aamulla. Asiat ovat menneet huonoon suuntaan siinäkin, niinkuin kaikessa muussakin, ainakin jos taksikuskia on uskominen. Elämä kallistuu ja julkiset palvelut vähenevät tai ainakin huononevat.
Luin vuosi sitten Jacob J. Akolin, sudanilaisen toimittajan kirjan Burden of Nationality. Siinä hän kuvaa liikkumisen vaikeutta sudanilaisella passilla. Joka rajalla tivataan, ihmetellään tai vähintäänkin suhtaudutaan ynseästi.
Näin käy myös Khamikselle, kun hän vain vilauttaakin Tansanian passiaan. Kuinka kauan olet ollut Suomessa? Miksi matkustat? Minne matkustat? Milloin tulet takaisin? Kenen kanssa?
Olimme selvittäneet useaan otteeseen, ettei Khamis tarvitse Turkissa vaihtaessaan viisumia, ei vaikka vaihtaa samalla lentoyhtiötä. Mutta passintarkastuksessa hänet viedään pois saattueella, ja minä ja Juho voimme vain jäädä ihmettelemään tapahtumia, sillä olemme jo menneet tarkastuksen läpi.
Jouduimme etsimään Khamiksen laukun, tsekkaamaan sen sisälle, selvittämään, että hänet on jo kirjattu seuraavalle lennolle, ja lopulta löytämään pojan itsensä. Yllättävän hyväntuulinen Khamis löytyi lopulta lentokentän matkustajapuolen aulasta. Jonkun työntekijän oli pitänyt etsiä hänen laukkunsa ja siirtää seuraavalle lennolle – emme kuulleet sanaakaan enää kyseisestä herrasta, vaikka hän ei tietenkään millään voinut onnistua tehtävässään. Mitähän olisi tapahtunut yksin matkaavalle tansanialaiselle?
Koston aika tuli toki Nyereren lentokentällä Dar es Salaamissa, kun Juhon kanssa tunnin ajan täytimme lappuja, jonotimme ja odotimme viisumia hakiessamme. Mutta kyllä EU-passia silti aina kelpaa vilautella, turkkilaisilla oli vaikeampaa.
Tosin heillä oli vaikeaa jo siksi, etteivät ymmärtäneet englantia tahi swahilia. Ja jos auttaessani samalla oikein luin, niin eräs passi oli vanhentunut jo vuonna 2006. Nukkuiko Turkin yli-innokas passivirkailija sitä tarkastaessaan?
Aurinko nousee, äkkiä nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti