25.04.2011, Chukwani, Sansibar City
Haluan kertoa tähän kaksi tavallista, normaalia tarinaa siitä, miten päivät täällä kuluvat ihmisten kanssa. Tämä lähinnä siksi, että kuva elämästä täällä saattaa jäädä vähän oudoksi, kun vain valitan ja ihmettelen koko ajan. Normaali elämähän siis on ihan normaalia, hauskaa ja ihmiset ihania.
Ensin pieni esimerkki Khamiksen perheen kanssa seurustelusta. Yksi päivä hänen siskonsa (jonka kanssa olemme viettäneet aika paljo aikaa) soitti ja sanoi, että tänään heillä on hyvä lounas kotona, tervetuloa. Menimme siis heille kotiin lounaalle.
Sisko oli kotona kokkaamassa, sillä on on opettaja ja nyt ovat meneillään muutaman viikon lomat. Mies tuli töistä lounaalle kotiin, ja loman takia tietysti perheen kumpikin lapsi oli myös kotona. Söimme ruokaa, sisko koitti puhua minulle englantia ja minä hänelle swahilia, mies puhuu englantia hyvin ja on äärimmäisen mukava.
Perheen vanhempi lapsi ei halunnut ensin tulla huoneestaan, sillä viimeksi kun tapasimme, annoimme hänelle lahjaksi muovailuvahasetin. Pari päivää sitten hän oli illalla leikkinyt sillä isänsä kanssa, ja halunnut viedä sen seuraavana päivänä kouluun. Vanhemmat kielsivät, mutta tyttö piilotti sen reppuunsa. Ja koulussa joku varasti sen! Kun isä haki tytön koulusta, tyttö itki katkerasti. Ja nyt hän pelkäsi, että me kysymme häneltä asiasta.
Lounaan jälkeen tyttö ei kuitenkaan jaksanut enää olla huoneessaan, ja kun emme kyselleet mitään muovailuvahaan liittyvää, hän näytti olevan tyytyväinen. Aina kun vierailemme, hän haluaa, että katsomme hänen lempi DVD-elokuviaan: arabialaisia lastenlauluja, Kiinassa nauhotettuja englanninkielisiä lastenlauluja, Kirikoun (swahiliksi, ihanaa!), ja tällä kertaa Mr. Beania.
Jäimme sateen takia viettämään aikaa siskon luokse useammaksi tunniksi. Khamis nukahti sohvalle, ja minä ihastelin tytön matkematiikan ja englannin vihkoja, ja kehuin hyvin tehdyistä läksyistä. Sitten otin esille tietokoneeni, jossa on kaikkien aikojen lempiohjelmani: PhotoBooth.
Siinä istuimme lasten kanssa (pienempi on noin kolmevuotias poika) ja otimme kuvia nettikameralla, eri tehosteilla. Aina yhtä hauskaa! Laitan tähän oheen yhden, mutta sellaisen, josta henkilöllisyys ei paljastu – en halua levitellä lasten nimiä ja kuvia pitkin nettiä.
Toinen arkielämän tarina:
Eilen oli pääsäissunnuntai, joka on täällä suosittu päivä perheen yhteiselle piknikille. Meidät kutsuttiin erään kaverin perheen mukaan. Menimme kahdella autolla ja kahdella bussilla pohjoiseen upealle rannalle, josta oli varattu hotellin terassi käyttöömme. Ensimmäisenä söimme kaikki lounasta, ja sitten alkoi kaatosade. Istuimme katoksen alla, juttelimme ja pidimme sadetta.
Kun sade oli ohi, alkoi rannalla tohina. Paikallinen johtava puolue, CCM, piti jäsenilleen juhlia. Musiikki raikasi, ja suhteellisen pian tanssiporukkaan oli soluttautunut mukaan usempi meidänkin porukastamme.
Lapset pelasivat jalkapalloa, me vanhemmat nuoret kävelimme rannalla – ja keksimme ryhtyä hyppimään ruutua! Tytöt ja pojat yhdessä, yhtäläisellä innolla. Se on muuten äärimmäisen hauskaa rantahiekalla, uskomattoman kauniilla rannalla pilvisäällä.
Sitten paikalle saapuu remuporukka, eli siis ne kaveriporukan jäsenet, jotka eivät heti olleet ehtineet mukaan. Istahdamme terassille pelaamaan korttia, ja pahvipussissa on Kapteeni Morgan kavereineen. Siitä kukin oman tunnelmansa tai vakaumukensa mukaan otti tai ei ottanut, tässäkään ei ollut mitään rajoja sukupuolen tai muun suhteen. Tunnelma oli kuin suomalaisilla kesäfestareilla.
Myöhemmin koko poppoo menimme uimaan yhdessä, juttelin tyttöjenjuttuja muiden tyttöjen kanssa, ja aurinko laski. Söimme pienen illallisen autojen konepellillä (lapset ja lapsiperheet olivat syöneet aiemmin ja jo lähteneet), ja suuntasimme kaupunkiin. Suurisuisimmat vannottivat, että kaikki mennään nyt yhdessä suoraan baariin eikä varmasti nukkumaan tai kotiin muutenkaan!
No menimme kuitenkin kotiin suihkuun ja vaatteita vaihtamaan. Myöhemmin tapasimme muut kaupungilla – paitsi ne suurisuut, jotka olivat menneet koteihinsa sammumaan. Menimme baariin pelaamaan biljardia.
Elämä on siis mukavan leppoisaa ainakin lomapäivinä, ja elämäntapa täysin normaalia. Ihmiset suhtautuvat toisiinsa aivan kuten Euroopassakin, ja heillä on yhtä sotkuiset suhteet keskenään... Toki on huomioitava, että ystäväpiirini muodostuu suurimmaksi osaksi koulutetuista, töissäkäyvistä ja hyvin toimeentulevista ihmisistä.
