Pemba - paluu Somerolle?

09.05.2011, Chukwani, Zanzibar City

Nyt siitä on jo viikko, kun tulimme takaisin Pemban saarelta. Se on suunnilleen pohjoiseen täältä Sansibarilta (eli Ungujan saarelta), ei kovin kaukana. Saari on yhtä suuri kuin Unguja, mutta siellä on hieman vähemmän asukkaita. Pemba ja Unguja (jota kutsutaan pelkästään myös Sansibariksi) mudostavat yhdessä entisen Sansibarin valtion, joka on nykyään liitossa Tanganyikan kanssa, mudostaen yhdessä TanSanian.

No niin, Pemba on siis Khamiksen kotisaari. Se on myös täysin erilainen kuin tämä Sansibar.

Ensinnäkin, Pemba on täynnä mäkiä, kukkuloita ja laaksoja. Siellä on myös paljon mangrove-metsää ja muunlaista metsää, kaikki ranta ei ole pelkkää hiekkaa. Tosin sieltä löytyy myös uskomattoman upeita hiekkarantoja. Kaikkialla on vihreää ja myös järviä, joita Sansibarilta ei löydy lainkaan.

Toinen suuri ero on kaupunkien määrä. Sansibarilla on vain yksi, sitäkin isompi kaupunki: Sansibar. Pemballa keskikokoisia kaupunkeja sen sijaan on laskutavasta riippuen 4-6. Me kävimme isoimmassa, Chake Chakessa, sekä Wetessä, josta Khamis on kotoisin.

Jollain tavoin olo oli kuin Suomessa. Kaupungit olivat pieniä, mutta siististi organisoituja: hyvät tiet, katulamput, vihreää myös keskustassa, rauhallista, aika tiukat aukioloajat kaupoilla, ei turhaa häsläystä, ja keskustaa ympäröivät muutamat kerrostalot. Vähän niinkuin Somero. Keskuskatujakin oli vain yksi.

Asuimme ensin Khamisen serkun luona, sitten tuttavaperheen luona, kävimme joka päivä tätiä moikkaamassa jne., viimeisiksi päiviksi lähdimme karkuun rantaresorttiin, joka jälleen kerran oli käytännössä tyhjä ja lähes ilmainen meille. En oikein enää osaa jakaa mitään muiden ihmisten kanssa, kun olen tottunut että kaikki on vain omassa käytössä, ravintoloista uima-altaisiin...

Pemba on kulttuurillisesti paljon jännempi kuin Sansibar. Se oli aikoinaan erittäin vilkas, ja sieltä löytyy vanhaa asutusta niin lähi-idästä kuin Kiinastakin asti! Edelleen maasta voi tietyissä paikoissa vain käsin poimia satoja vuosia vanhoja kiinalaisen ruukun sirpaleita. Hullua.

Lisäksi Pemballa on kaikkea kummallista, kuten portugalilaisilta jäänyttä härkätaitselua, sitten tikkutappelua (stick fighting, en päässyt todistamaan, joten en osaa kuvailla), puissa asustaa henkiä ja monessa paikassa puut ovat täynnä lentäviä kettuja – siis lepakoita.

Sukellusvedet ovat upeat, vähän pelottavat siksi! Kävimme snorkaalamassa Misali-saarella, sieltä voi vain rannasta lähteä ja heti viiden metrin päässä alkaa meressä tapahtua. En ole ikinä ennen nähnyt sellaista vipinää koralliriutalla, kaikenmoisia kaloja sun muita! Yksi oli niin iso, että pelästyin ja rantauduin sukkelaan. Hetkeksi.

Lisäksi kilpikonnat munivat saarella, mutta nyt ei ollut oikea aika nähdä mitään jännää.

Kun menimme saarelle veneellä, sattui tämä naurettava hetki: horisontissa oli uskomattoman iso sateenkaari, ohi lenteli perhonen, ja meressä meidän edessä hyppi kaksi delfiiniä.

En enää ihmettele, että kaikki pembalaiset kaipaavat sinne takaisin. Ympäristö oli uskomattoman miellyttävä. Ikävä kyllä Sansibarin kaupunki on nykyään kaiken keskus, joten pakko on asettua jälleen tänne. Ei siinä mitään, Stone Town Unesco-kohteena ihanine pikkukatuineen, putiikkeineen ja kivitaloineen on kuitenkin varsin mukava. Tästä lisää kun seuraavaksi saan aikaiseksi kirjoittaa.

Colors of Zanzibar suomeksi  Colors of Zanzibar in English

Arkielämää

25.04.2011, Chukwani, Sansibar City

Haluan kertoa tähän kaksi tavallista, normaalia tarinaa siitä, miten päivät täällä kuluvat ihmisten kanssa. Tämä lähinnä siksi, että kuva elämästä täällä saattaa jäädä vähän oudoksi, kun vain valitan ja ihmettelen koko ajan. Normaali elämähän siis on ihan normaalia, hauskaa ja ihmiset ihania.

Ensin pieni esimerkki Khamiksen perheen kanssa seurustelusta. Yksi päivä hänen siskonsa (jonka kanssa olemme viettäneet aika paljo aikaa) soitti ja sanoi, että tänään heillä on hyvä lounas kotona, tervetuloa. Menimme siis heille kotiin lounaalle.

Sisko oli kotona kokkaamassa, sillä on on opettaja ja nyt ovat meneillään muutaman viikon lomat. Mies tuli töistä lounaalle kotiin, ja loman takia tietysti perheen kumpikin lapsi oli myös kotona. Söimme ruokaa, sisko koitti puhua minulle englantia ja minä hänelle swahilia, mies puhuu englantia hyvin ja on äärimmäisen mukava.

Perheen vanhempi lapsi ei halunnut ensin tulla huoneestaan, sillä viimeksi kun tapasimme, annoimme hänelle lahjaksi muovailuvahasetin. Pari päivää sitten hän oli illalla leikkinyt sillä isänsä kanssa, ja halunnut viedä sen seuraavana päivänä kouluun. Vanhemmat kielsivät, mutta tyttö piilotti sen reppuunsa. Ja koulussa joku varasti sen! Kun isä haki tytön koulusta, tyttö itki katkerasti. Ja nyt hän pelkäsi, että me kysymme häneltä asiasta.

Lounaan jälkeen tyttö ei kuitenkaan jaksanut enää olla huoneessaan, ja kun emme kyselleet mitään muovailuvahaan liittyvää, hän näytti olevan tyytyväinen. Aina kun vierailemme, hän haluaa, että katsomme hänen lempi DVD-elokuviaan: arabialaisia lastenlauluja, Kiinassa nauhotettuja englanninkielisiä lastenlauluja, Kirikoun (swahiliksi, ihanaa!), ja tällä kertaa Mr. Beania.

Jäimme sateen takia viettämään aikaa siskon luokse useammaksi tunniksi. Khamis nukahti sohvalle, ja minä ihastelin tytön matkematiikan ja englannin vihkoja, ja kehuin hyvin tehdyistä läksyistä. Sitten otin esille tietokoneeni, jossa on kaikkien aikojen lempiohjelmani: PhotoBooth.

Siinä istuimme lasten kanssa (pienempi on noin kolmevuotias poika) ja otimme kuvia nettikameralla, eri tehosteilla. Aina yhtä hauskaa! Laitan tähän oheen yhden, mutta sellaisen, josta henkilöllisyys ei paljastu – en halua levitellä lasten nimiä ja kuvia pitkin nettiä.

Toinen arkielämän tarina:

Eilen oli pääsäissunnuntai, joka on täällä suosittu päivä perheen yhteiselle piknikille. Meidät kutsuttiin erään kaverin perheen mukaan. Menimme kahdella autolla ja kahdella bussilla pohjoiseen upealle rannalle, josta oli varattu hotellin terassi käyttöömme. Ensimmäisenä söimme kaikki lounasta, ja sitten alkoi kaatosade. Istuimme katoksen alla, juttelimme ja pidimme sadetta.

Kun sade oli ohi, alkoi rannalla tohina. Paikallinen johtava puolue, CCM, piti jäsenilleen juhlia. Musiikki raikasi, ja suhteellisen pian tanssiporukkaan oli soluttautunut mukaan usempi meidänkin porukastamme.

Lapset pelasivat jalkapalloa, me vanhemmat nuoret kävelimme rannalla – ja keksimme ryhtyä hyppimään ruutua! Tytöt ja pojat yhdessä, yhtäläisellä innolla. Se on muuten äärimmäisen hauskaa rantahiekalla, uskomattoman kauniilla rannalla pilvisäällä.

Sitten paikalle saapuu remuporukka, eli siis ne kaveriporukan jäsenet, jotka eivät heti olleet ehtineet mukaan. Istahdamme terassille pelaamaan korttia, ja pahvipussissa on Kapteeni Morgan kavereineen. Siitä kukin oman tunnelmansa tai vakaumukensa mukaan otti tai ei ottanut, tässäkään ei ollut mitään rajoja sukupuolen tai muun suhteen. Tunnelma oli kuin suomalaisilla kesäfestareilla.

Myöhemmin koko poppoo menimme uimaan yhdessä, juttelin tyttöjenjuttuja muiden tyttöjen kanssa, ja aurinko laski. Söimme pienen illallisen autojen konepellillä (lapset ja lapsiperheet olivat syöneet aiemmin ja jo lähteneet), ja suuntasimme kaupunkiin. Suurisuisimmat vannottivat, että kaikki mennään nyt yhdessä suoraan baariin eikä varmasti nukkumaan tai kotiin muutenkaan!

No menimme kuitenkin kotiin suihkuun ja vaatteita vaihtamaan. Myöhemmin tapasimme muut kaupungilla – paitsi ne suurisuut, jotka olivat menneet koteihinsa sammumaan. Menimme baariin pelaamaan biljardia.

Elämä on siis mukavan leppoisaa ainakin lomapäivinä, ja elämäntapa täysin normaalia. Ihmiset suhtautuvat toisiinsa aivan kuten Euroopassakin, ja heillä on yhtä sotkuiset suhteet keskenään... Toki on huomioitava, että ystäväpiirini muodostuu suurimmaksi osaksi koulutetuista, töissäkäyvistä ja hyvin toimeentulevista ihmisistä.

Nyt on kiire lentokentälle, lähdemme Pemballe!

Colors of Zanzibar suomeksi   Colors of Zanzibar in English

Kaloja, koulua ja keskusteluja, ei sähköä.

14.04.2011, Chukwani, Sansibar City

Aika menee niin nopeasti kun arki koitti! En edes muista kirjoittaa.

Nyt käyn joka aamu yliopistolla opiskelemassa swahilia. Kyse on niin sanotusti kurssista, mutta olen kurssin ainoa oppilas. Tiukka eläkeikää lähetsyvä opettaja on kieltämättä tehokas ja mukavakin, mutta herättää mussa vahvan tunteen siitä, että suoritus on hyvä vain jos se on täydellinen. Neljässä päivässä ollaan käyty läpi varmaan puolet swahilin kieliopista, ja sitähän riittää.

Muuten on reissattu ympäri ämpäri, sillä pitää ottaa kuvia hotelleista, tehdä sopimuksia ja nähdä paikkoja, jotta mäkin sitten tiedän mistä on kyse. On tavattu jättikilpikonnia, snorklattu nemojen kanssa, missattu delfiinit ja hiukan muutenkin vietetty rantaelämää. Syöty on myös, ja pieni dieetti on harkinnassa, muttei vielä toteutuksessa... ehkä ensi viikolla?

Muutama sananen olisi sanottavana paikallisen sähköyhtiön toiminnasta. Ensinnäkin, sähköt kaktaistaan tunniksi joka ilta – tosin ei edellisiltana, silloin kun telkusta tuli tärkeä jalkapallo-ottelu! Viranomaiset olivat ilmeisen tietoisia siitä, että sähköyhtiön talo ja parlamnettitalo olisivat seuraavana päivänä pirstaleina, jos sähköt menisivät kesken matsin.

Eilen ja tänään sitten sähköä tuli koko alueelle vain puolella teholla, eli muutama valo, yksi tuuletin ja telkkari toimivat. Sähköyhtiölle soitettiin mutta mitään ei tapahtunut. Vasta kun valitus vietiin suullisesti perille alkoi tapahtua, miehet tulivat ja korjasivat vian vajaassa viidessä minuutissa. Sanottiin suorat sanat.

Telkkarissa puolestaan on myös valittamisen aihetta, meillä kun (analogisesti) näkyy vain kaksi kanavaa: paikallistelkkati ja CCTV. Paikallistelkkarin tasosta ei voi puhua edes suomalaisten lukiolaistöiden kanssa samana päivänä, ja CCTV puolestaan on vanha tuttu jo Kiinan-matkalta. CCTV on Kiinan valtion omistuksessa oleva valtava televisioyhtiö, ja käytännössä ainut joka Kiinassa näkyy. Meillä täällä näkyy CCTV News, joka mainostaa, että heillä on ”different angle”. No on kyllä. Mutta se on joka tapauksessa ainut meillä näkyvä uutiskanava. Tämä on myös hyvä esimerkki Kiinan Afrikan-valloitusprojetkista.

Tämän lisäksi on paljon mietityttänyt sukupuolten välinen suhde täällä, mutten oikein osaa sanoa siitä mitään, kun en ole varma mitä mieltä olen. Lähinnä tuntuu, että joskin miehillä ja naisilla on kummillakin täällä samanlainen mahdollisuus koulutukseen ja hyviin työpaikkoihin, he ovat jokseenkin eristyneitä toisistaan. Suhteellisen harvoin näkee perheitä tai edes nuorisoporukoita, joissa olisi molempia.

Tavallaan olen saanut sen kuvan, että miesten ajattelu ja elämäntapa on usein varsin moderni, kun naiset taas pidättäytyvät perinteissä. Vapaaehtoisesti, siltä se minusta vaikuttaa, tai suorastaan itsepäisesti. Mutta paha mennä oikeasti sanomaan. Itse ainakin olen keskustellut monen Khamiksen kaverin kanssa, ja useimmat ovat hyvää juttuseuraa ja suhtautuvat minuun täysin normaalisti. Politiikka ja maailman tila ovat suosituimpia keskustelun aiheita.

No jaaha, nyt meni sähköt taas tunniksi. Mikäpä siinä. Onneksi läppäri toimii... suosittelen kaikille Afrikan-matkaajille (miksei muillekin) tietokonetta, jossa on hyvä akku. Tosin viiem vuonna täältä oli sähköt pois kokonaiset kolme kuukautta, niin hyvää akkua ei ole vielä keksittykään.

Ai niin, ”löydettiin” puolivahingossa toistaiseksi hyvin huonosti tunnettu historiallinen kohde: englantilaisten toisen maailmansodan aikaiset bunkkerit + vahtitorni. Todella kiinnostavaa! Pitää mennä tutkimaan asiaa lisää kirjastoon ja nettiin.

Samalla reissulla nähtiin myös vanhat orjiensäilytysluolat. Yhtäkään sansibarilaista ei muuten ikinä viety orjaksi.

Colors of Zanzibar suomeksi   Colors of Zanzibar in English

Sopeudun Sansibarille

05.04.2011, Matemwe Beach, Zanzibar

Pääsin Sansibarille, ja nyt on ollut jatkuvasti menoa. Meillä on talo Zanzibar Cityn lähiössä: kolme makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta, olohuone, ruokailuhuone ja keittiö. Meillä on myös pieni terassi ja puutarha.

Talo on söpö ja sympaattinen, ja loistavana (pakollisena) lisänä on meidän master bedroomin ilmastointi. Sansibarilla on kuuma. Todella.

Kirjoitan tätä rannalta. Lainaamme kavereiden rantataloa, joka on aivan uusi ja todella upea. Miinuksena mainittakoon, ettei tänne ole vielä asennettu ilmastointia. Pelkkä tuuletinkin toki auttaa huomattavasti, mutta aivan samaan mukavuustasoon ei pääse.

Heti kun saavuin tänne, talostamme menivät sähköt yli kahdeksi päiväksi. Siis koko alueelta katkesivat sähköt. Kukaan koko naapurustossa ei kyennyt nukkumaan – paitsi minä, äärimmäisen väsynyt suomalainen.

Suomalaisilla naisilla on täällä muuten varsin kehno maine. Sanottakoon vielä, että se on ilmeisesti varsin ansaittua. Itse koitan osoittaa olevani ihan normaali ihminen, ja ainakin tähän asti Khamiksen perheeseen tutustuminen on mennyt hyvin. Tänään illalla menen siskon kanssa häihin.

Pukeutumiseen kannattaa kiinnittää hiukan huomiota. Turistina voi juoksennella ympäriinsä muovisandaaleissa, minishortseissa ja tuubitopissa, mutta jos suunnittelee pidempää oleskelua, suosittelen peittävämpää asua. Helpointa on käyttää pitkää hellemekkoa ja kaupungilla ollessa peittää yläosa kevyellä huivilla. Itse käytän välillä kahta huivia, joista pienempi on hiusten ympärillä ja isompi harteilla tai myös kevyseti pään ympärillä.

Paikalliset naiset käyttävät lähes poikkeuksetta huivia. Mannermaalaiset eivät usein vaivaudu. Periaatteessa siis mikä tahansa täysin peittävästä täysin paljastavaan käy. Ja kotona saa toki pitää päällään mitä haluaa.

Monesti kyllä säälin miehiä farkuissa ja teepaidassa, mekko ja huivi on huomattavasti miellyttävämpi vaihtoehto näissä sääolosuhteissa.

Kotoutuminen on siis hyvin käynnissä. Vielä ei varsinainen arki kuitenkaan ole alkanut, sillä kavereita on ollut kylässä tulostani saakka.

(Tässä kuvassa pesemme hampaita rantatalolla perinteisestä oksasta tehdyllä superharjalla)

Colors of Zanzibar suomeksi   Colors of Zanzibar in English

Tanssimaan!

27.03.2011, Dira, Iringa, Tansania

Nyt kun on selvitty tuskallisesta bussimatkasta ja rajalla olleista häsläreistä, eikä töitäkään ole ollut tuskallisen paljon pariin päivään, voisin kirjoittaa varsin tärkeästä asiasta. Baarikulttuurista.

Juhliminen Tansaniassa on hurjan hauskaa. Illan aikana tapaa usein paljon ihmisiä, tanssiessa menee helposti viiteen aamulla ja tunnelma on usein mukavan rento. Känniääliöitä on suunnilleen saman verran kuin Suomessa, ja muutaman niksin hallitsemalla heistä pääsee yleensä helposti eroon.

Yksi tytöille tärkeä taito tanssilattialla on taito päästä eroon eihalutusta seurasta. Ignooraaminen harvoin auttaa, joskus se tuntuu jopa yllyttävän. Parasta on pienellä torjuvalla käsieleellä maustettu torjuva katse. Jos tämä ei riitä, niin joku kaveri tulee tässä vaiheessa tanssittamaan ahdisteltua tyttöä, kunnes mies lähtee pois. Tätä joutuu harrastamaan jonkun verran.

Tanssiminen on joka tapauksessa vapautunutta ja juuri niin villiä kuin tanssija itse haluaa. Everything goes, mutta paineita mihinkään on turha kerätä. Itse ainakin tunnen vasta oppineeni tanssimaan täällä. Ennen en edes käynyt yökerhoissa, sillä en nähnyt niissä mitään viehättävää. Mieluummin istuin pubissa. Toki sekin on edelleen mukavaa, varsinkin täällä, kun kaikkialta saa myös edullista ruokaa.

Toisaalta on ihanan helpottavaa, kun aina ei tarvitse puhua, vaan kommunikointi toimii tanssin kautta. Se on kiva tapa viettää aikaa kavereiden kanssa.

Joillekin (kuten itselleni ensimmäisellä kerralla) voi tulla paikallinen tanssikulttuuri hieman shokkina. Varsinkin perinteisemmät tanssit voivat olla varsin... estottomia. Ainut ero muihin puuhiin näyttäisi ensi silmäyksellä olevan vaatteiden määrä. Nuoret kuitenkin tanssivat lähinnä R'n'B-videoista tutulla tyylillä yhdistettynä taidokkaaseen lanteiden käyttöön.

Eroa on myös siinä, mitä pidetään sopivana ja mitä ei. Tanssilattialla näkemänsä perusteella ei esimerkiksi voi tehdä kovin päteviä päätelmiä ihmisten välisistä suhteista.

Pukeutuminen baaressa ei juuri eroa Suomesta – paitsi sillä, ettei ole narikkaa talvitakkia varten. Toki hyvin pienillä vaatteilla saa runsaammin huomiota. Tälläytymisellä ei ole varsinaista ylärajaa, ja itse en ainakaan kykene (täällä Iringassa) erottamaan tavallista opiskelijaa prostituoidusta. Joskus siinä ei itseasiassa ole mitään eroakaan, lukukausimaksut kun ovat monille liian korkeat.

Varjopuolena voisin mainita sen, että älä aja jos otat -politiikka ei ole täällä vielä tehonnut. Baarin parkkipaikalta lähtee paljon autoja joista on parempi pysyä kaukana. Itsekin kerran onnistuin olemaan kyydissä joka peruutti takana olleeseen autoon – oli kuulemma takana olleen syy. Kumman tahansa, tuskin olisi tapahtunut muissa olosuhteissa.

Positiivisena puolena on pakko mainita tämä: kun tanssii paljon, ei voi juoda liikaa alkoholia. Se kun huonontaa tanssikuntoa huomattavasti. Niinpä monen tunnin tanssirupemaman jälkeen huomaa juoneensa pelkkää vettä, eikä aamulla ole mikään ongelma päästä ylös sängystä. Paitsi että reisilihakset ovat usein täysin muuskana.

Tästä aiheesta ei kuvia yleiseen jakoon.

Colors of Zanzibar suomeksi     Colors of Zanzibar in English

Piipahdus Sambiassa

25.03.2011, Kabwe, Sambia

Asumme täällä Kabwessa erään perheen luona. Perheessä on neljä poikalasta, ja puhumme kaikki englantia. Eräs ilta tutustuin vanhimman pojan kanssa Sambian historiaan, kertasimme yhdessä hänen 9. luokan kansalaisopin/historian (civics, en tiedä miten suomentaa) kirjaansa. Mukavaa.

Muutenkin on otettu täällä varsin rauhallisesti. Eikä tämä Kabwe mikään maailman metropoli muutenkaan ole. Sen sijaan todella amerikkalainen, minun mielestäni. Sambialaiset lähinnä nauravat kun sanon niin.

Mutta kadut ovat leveitä, joka paikassa on pikaruokaloita, ja kaupat ovat huomattavasti isompia kuin Iringassa, vaikka taitavat olla suunnilleen saman kokoisia kaupunkeja. Kaikki puhuvat englantia, kaikki kyltit ovat englanniksi. Ja talot ovat pitkälti matalia, 1-2 kerroksisia. Minulle menisi läpi amerikkalaisesta syrjäkaupungista (70-luvulla). Keskiluokkaakin tuntuu täällä olevan Tansaniaa enemmän.

Kävimme eilen Lusakassa shoppailumatkalla, me ja kaksi paikallista tyttöä. Lusaka puolestaan yllätti sillä, että se muistutti paljon Dar es Salaamia, joskin oli asteen verran järjestäytyneempi. Tämän huomasi bussiasemasta ja jalkakäytävistä, jotka eivät kumpikaan olleet tupaten täynnä asiaankuulumattomia asioita. Bussit ovat myös paljon paremmat Sambian puolella.

Shoppaileminen oli hauskaa! Vaikka taisin maksaa kaikesta vähän liikaa. Mutta maksoin tietoisesti, tällä ihonvärillä ei Lusakassa tuntunut irtoavan mitään normaaliin hintaan. Hinnat olivat kuitenkin ok minulle, joten päätin olla ajattelematta asiaa. En ole shoppaillut koko matkalla muuta kuin masai-koruja Iringassa. Niin, ja snorklausvehkeitä Darissa. Nyt kyllä jo Sansibarin rannat kiiltelevät mielessä... Ja siksi ostinkin rantamekon, sandaalit, sekä mekkoon sopivat korvikset ja kassin.

Toinen syy siihen, miksi minun ostokseni maksoivat aina tuplaten toisten tyttöjen ostoksiin nähden on uskoakseni se, että olen oppinut miettimään ostamieni tavaroiden laatua. Tarkastan jokaisen vetoketjun, ja myös välttelen vetoketjullisia vaatteita, katson saumat, hypistelen kangasta. Suurin osa myytävistä tavaroista tulee Kiinasta, mutta omat ostokseni taisivat olla pääasiallisesti intialaisia.

Tänään illalla suuntaamme takaisin Tansaniaan. Otamme yöbussin, joten olemme rajalla aamulla. Rajalta vielä 6 tunnin bussimatka Iringaan... jossa odottaa Paula! Aiomme muistella vaihtariaikoja Iringassa oikein kunnolla.


Colors of Zanzibar suomeksi     Colors of Zanzibar in English

Matkoja lähelle ja kauas

22.03.2011, Nyaka Guest House, Kabwe, Sambia

Tänään päivitän vielä pääasiallisesti Tansanian tapahtumia. Matkustelimme jonkin verran juttujen perässä Iringan lähistöllä – Ilulassa ja Makambakossa. Jutut tehty ja paikallisliikenteen kanssa taas tutustuttu entistä paremmin.

Suoranaiseksi haasteeksi osoittautui kuitenkin artikkeli, joka kertoo paikallisbusseista, siis daladaloista (dalladalloista suomalaisittain). Ehdin kyseisen jutun tekoa stressata jo pitkään etukäteen, mutta Juho oli sitä mieltä, ettei siinä ole mitään ongelmaa.

Stressin aihe: tansanialaiset EIVÄT tykkää olla valokuvissa. Eivät ainakaan sellaisissa, joissa eivät ole parhaimmat päällä ja poseeraa katsoen suoraan kameraan. Erityisen vähän he pitävät siitä, että länsimaiset toimittajat ottavat kuvia ties mihin lehteen. Yleinen käsitys on, ettei toimittajilla ole minkäänlaista moraalia ja mitä huonompi ja loukkaavampi kuva, sitä todennäköisemmin se päätyy julkisuuteen.

Monet syyttävät tästä asenteesta takavuosien dokumenttia Darwin's Nightmare, joka käsitteli Tansaniaa ja tansanialaisia vähintäänkin kyseenalaisella tavalla. Kaunis Mwanzan suurkaupunki Viktoria-järven rannalla näyttäytyy elokuvassa lähinnä tappelevien katulasten ja prostiutoitujen kansoittamana Sodomana. Tavallinen kansa syö kuivattuja kalanruotoja.

Saimme suostuteltua yhden daladalan miehistöineen (kuski ja rahastaja) artikkeliin. Ajoimme lähes tyhjällä daladalalla päätepysäkille, jossa teimme varsinaisen jutun haastatteluineen. Kotimatkalla pyysimme jokaiselta autoon astuvalta luvan kuvaamiseen – kunnes auto tuli niin täyteen ja väkeä oli niin paljon, että tehtävä osoittautui mahdottomaksi. Kameran kuitenkin edelleen räpsyessä alkoi muutaman matkustajan pulssi nousta. Onneksi tehtävästä selvittiin pienellä sanaharkalla, jonka tuloksena kamera laitettiin kassiin.

(Kuvasta voi paatella rasituksen maaran)

Joskus daladalassa kuvanneen kamera on rikottu. Joskus minibussissa on syttynyt aiheesta tappelu. Olimme äärimmäisen onnellisia ja helpottuneita, kun tehtävä oli suoritettu varsin kunniallisesti kotiin.

Eilen ylitimme rajan. Otimme ensin sunnuntaina bussin rajakaupunkiin Tundumaan. Aamulla kävelimme rajan yli, ja oletimme löytävämme bussin Lusakaan toiselta puolelta. Vaan ei. Kas kaikki bussit Lusakaan lähtevät iltaoäivällä, jotta matkustajilla on koko aamupäivä aikaa shoppailla.

Meitä ei shoppailu pahemmin kiinnostanut. Löysimme fikserin, joka ohjasi meidät rekisterikilvettömän auton luo. Hetken odottelun jälkeen omistaja ilmestyi paikalle ja tarjosi kyytiä koko matkan Kabween asti. Vaihtoehdot olivat vähissä, joten tarkastimme herran passin, lähetimme tiedot tutuille ja päätimme ottaa tämän (hyvin pienen) riskin. Mies maahantoi ammatikseen autoja Japanista, joten hän joutui viikoittain ajamaan Tansaniasta Sambiaan.

Matka olikin loppujen lopuksi mukava, kaikki 13 tuntia autossa kuluivat vailla suurempia ongelmia. Kanssamme matkusti myös vanhempi pariskunta, mies oli juuri eläköitynyt etsivä. Tie oli kyllä kelvottomassa kunnossa jatkuvine kuoppineen, ja parani vasta kun jo lähestyimme Kabwea. Matkan varrella näimme naisia, jotka olivat ottaneet valtion tehtävän itselleen ja paikkasivat kuoppaista tietä kivillä. Pysähdyimme ja annoimme oman tukemme työlle. Tietynlainen vapaaehtoinen tietulli.

Kerron tästä Sambiasta sitten seuraavaksi. Eroja Tansaniaan nähden on vaikka miten!


Colors of Zanzibar suomeksi     Colors of Zanzibar in English

Vakavaa asiaa

17.03.2011, Neema Crafts, Iringa

Tansania on maa jossa on erittäin tärkeää tuntea ihmisiä. Muuten mikään ei onnistu. Siis mikään. Kaikkeen tarvitsee jonkun apua.

Andrew toimii fikserinä minulle ja Juholle. Tämä sinänsä on jo tärkeää, koska aiemmin olen tehnyt juttuja täällä yksin. Silloin on lähes pakko nakittaa joku eurooppalainen, aiheeseen liittyvä henkilö auttamaan. Ja haastateltavat löytyvät tutuilta kyselemällä, suoraan jonkin järjestön toimistoon marssimalla saavuttaa harvemmin yhtään mitään.

Teimme juttua hiv:n orpouttamista lapsista. Ensimmäinen yritys tapahtui nimeltämainitsemattoman järjestön kautta. Ensin pyysimme, ja saimme luvan. Teimme haastattelun. Otimme muutamia kuvia. Kun yritimme tehdä toista haastattelua, haastattelemamme nainen kielsi kuvat ja kaskustelun, ryntäsi pomon luokse, ja lopputuloksena meiltä kaikilta vaadittiin maakunnan hallituksen lupaa tehdä juttua.

Fine. Mutta miksi kaikki oli ok ennen tämän naisen tapaamista? Koska hänestä kuulemma liikkuu paljon huhuja. Hän ei myöskään ole koulutettu terapeutti, vaikka sellaisena esiintyy. Toisena järjestön terapeuttina toimii hänen poikansa, joka ei myöskään ole koulutettu.

Voisi luulla, ettei hyväntekeväisyysjärjestöllä olisi juuri mitään salattavaa, varsinkin kun juttumme ei millään tavoin käsitellyt rahoitusta. Mutta se koira älähtää johon... jotain.

Menimme turhautuneina oluelle ja puhuimme asiasta. Päädyimme siihen, että teemme jutun muualla. Tunsimme olomme myös hieman uhatuiksi, sillä nainen oli varsin aggressiivinen, ja saattaisi viedä ”luvattoman toimintamme” eteenpäin. Hetken pohdiskeltuamme tulimme siihen tulokseen ettei hätää mitään, sillä me tunnemme riittävästi tärkeitä ihmisiä sekä politiikan että lain puolelta.

Näin toimii Tansania.

Seuraavana päivänä teimme juttua mikrolainoista. Ystävämme on tehnyt aiheesta gradun, ja haastattelimme häntä. Emme kuitenkaan saaneet hänen työpaikaltaan lupaa haastatteluun – byrokraattisista syistä. Hän antoi sen siis tutkijana, ei järjestönsä edustajana. Tapasimme lainan saaneita naisia valtion organisaation kautta.

Eilen saimme vihdoin tehtyä orpojutun. Se onnistui toisen järjestön kautta, kun olimme saaneet tuon järjestön kanssa toimivalta lääkäriltä suosittelukirjeen.

Kaikki siis toimi lopulta. Mutta tämä maa ei ole paras mahdollinen toimittajalle. Jos oikeasti harrastaisi tutkivaa journalismia tässä maassa, kohtaisi ongelmia hyvin nopeasti. Todellisia ongelmia, jopa hengenvaarallisia. Tästä riittää varoittavia esimerkkejä.

Colors of Zanzibar suomeksi    Colors of Zanzibar in English

Orvoista ja työmoraalistani

14.03.2011, Neema Crafts, Iringa

Nyt pitäisi vihdoin tehdä töitä. Tänään on maanantai, tulimme Iringaan launtaina illalla. Lauantai ja pitkä pätkä sunnuntaitakin meni kavereiden tapaamisen merkeissä, ja vihdoin pääsi tanssimaan! Olen tainnut oppia jotain afro-tunneilla, kun sain kommentteja: kyllä huomaa, että oot ollut täällä ennenkin.

Mutta siis töitä. Eilen käytiin International Schoolin opettajien kanssa vierailulla paikallisessa orpokodissa. Lapsia siellä oli vain 36, joten paikka oli varsin mukava ja inhimillinen. Juho soitteli lasten kanssa kitaraa ja voi olla, että lentäjäksi halunneen pojan unelma-ammatti vaihtui rokkistaraan. Käymme siis orpokodeissa korruptoimassa nuoret mielet.

Tällä viikolla meidän on tarkoitus käydä läheisessä kylässä olevassa orpokodissa, jossa lapsia on 500. Pelkään pahoin, ettei kokemus ole yhtä miellyttävä. Olen kuullut, että joissain näistä paikoista lapset saavat niin vähän huomiota ja hoitoa aikuisilta, että takertuvat kehen tahansa paikalle tulevaan.

Työn makuun pääseminen on täällä iringassa sentään tuhannesti helpompaa kuin Dar es Salaamissa. Iringan ilmastoa voisi kutsua miellyttäväksi Suomen kesäksi maustettuna upeilla vuorimaisemilla. Täällä on myös huomattavasti rauhallisempaa, ja kaupungin pienen koon takia asioita on suhteellisen helppo hallita. Darissa energia menee pitkälti sään ja ympäristön sietämiseen.

Tämän viikon tehtävälistalla on kolme artikkelia ja kaksi mainosta, joista toinen on televisioon. Nämä mainoskeikat tulivat yllätyksenä, mutta tuntuu kivalta tehdä jotain sellaista, joka jää tänne Tansaniaan eikä tule julkaistuksi vain Suomessa!

Haraka haraka haina baraka.

Kiireellä ei saavuta siunauksia, tai kiireessä ei siunaannu saavutuksia.

Colors of Zanzibar suomeksi    Colors of Zanzibar in English

Melua ja rakennustyömaita

11.03.2011 Kariakoo, Dar es Salaam

Kariakoo on aina ollut yksi lempipaikoistani koko Tansaniassa. Nyt on kuitenkin tullut tätäkin jo aimo annos. Tööt tööt. Tööt. Huutoa. Minareetti. Naapurin musiikki. Kämppisten musiikki. Päässäkin soi.

Muutimme Khamiksen ystävien luokse, saimme omat huoneet ja olo on ihan lokoisa. Asunto on viidennessä kerroksessa, joten melu voisi olla pahempikin.

Melusta ja autoista. Nytkin juuri menee jokin hälytysajoneuvo ohi. Ja sen seurauksena muiden autojen tööt ja tööt tööt. Ja juuri nyt on jo keskiyö.

Olimme menossa erääseen bisnestapaamiseen, mutta jouduimme odottamaan muiden saapumista puolisen tuntia. Istuimme kadulla ja minä ihmettelin, miksi jonkun auton varashälytin on koko ajan päällä, menee pois päältä, vinkuu taas ja sitten ei. Ihmettelin kunnes Khamis osoitti parvekkeelle, jossa oli papukaija. Papukaijasta on tullut täydellinen varashälytinimitaattori, ja erittäin äänekäs sellainen, koko kadun iloksi!

Pojat selvisivät sairauksistaan ja elämä on ollut mukavaa. Ollaan hengailtu tällä asunnolla, käyty hoitamassa asioita ja tavattu ihmisiä. Khamis oli herttaisen järkyttynyt kun vein hänet Mlimani City -ostoskeksukseen, ja siellä Game-nimiseen tavarataloon. ”Ei voi olla! Prisma! Ei miksi, just lähdettiin Suomesta ja nyt ollaan Prismassa!”

Tämä maa ja varsinkin Dar muuttuvat käsittämätöntä vauhtia. Ostoskeskuksia, hienoja ravintoloita, hotelleja, baareja. Ja koko kaupunkiin, erityisesti tänne Kariakoohon, rakennetaan koko ajan. Pelkästään meidän asunnon ikkunoista katsomalla voi nähdä 30 eri rakennustyömaata. Pienet talot jyrätään ja tilalle tulee 5-10-kerroksisia asuintaloja. Muualle kaupunkiin nousee toimistorakennuksia, lähestulkoon pilvenpiirtäjiä.

Afrikasta on aika moneksi.

Khamis lähti aamulla Sansibarille, me lähdemme Juhon kanssa huomenna Iringaan. Päivä bussissa.

Colors of Zanzibar suomeksi     Colors of Zanzibar in English

Terveenä on tylsää

09.03.2011 Hotel Royal Mirage, Dar es Salaam

Nyt on aamu, ja minulla on vieläkin hyvä olo. Vähän vainoharhaisesti kuulostelen kroppaani – onko vatsassa kaikki hyvin, särkevätkö lihakset, särkeekö pää, tuntuuko kurkku kipeältä. Mutta ei. Kaikki on hyvin.

Juho sairastui ensimmäisenä. Sitten Khamis. Ne kituvat vierekkäisissä huoneissa ja minä raahaan alakerran ravintolasta teetä sun muuta troppia. Juho oksentelee ja pyörtyilee, Khamiksen kurkku on kipeä ja kuume menee ylös ja alas. Vanhoja reppanoita.

Tähän asti en ole kokenut mitään ympäristön vaihdokseen liittyviä ongelmia. Olen elämäni kunnossa. Joten tilanne on sitäkin masentavampi – en kovin vapaaehtoisesti vietä iltaa hotellissa Al-Jazeeraa katselemassa.

Colors of Zanzibar suomeksi    Colors of Zanzibar in English

Toiset ovat tasa-arvoisempia

08.03.2011 Hotel Royal Mirage, Dar es Salaam

Ihmettelin, miksi kaduilla liikkui niin paljon ihmisiä keskellä yötä. Naisia, nuoriakin, jopa yksin. Onko prostituutio todella niin yleistä? Entä ne kaikki miehet, eivät he näyttäneet potentiaalisilta asiakkailta vaan kävelivät määrätietoisesti ja sivuilleen vilkuilematta eteenpäin.

Kello onkin jo viisi. Tansanialainen varhainen aamu Kariakoossa. Nämä ihmiset suuntaavat kaikki töihin, myymään ja ostamaan yhdelle Tansanian vilkkaimmaista alueista.

Katselen tätä tutun hotellin parvekkeelta, kaukaa viidennestä kerroksesta. Turkish Airlinesin uusi yhteys menee nykyään Nairobin kautta, ja saapuu Dar es Salaamiin puoli neljältä aamulla. Asiat ovat menneet huonoon suuntaan siinäkin, niinkuin kaikessa muussakin, ainakin jos taksikuskia on uskominen. Elämä kallistuu ja julkiset palvelut vähenevät tai ainakin huononevat.

Luin vuosi sitten Jacob J. Akolin, sudanilaisen toimittajan kirjan Burden of Nationality. Siinä hän kuvaa liikkumisen vaikeutta sudanilaisella passilla. Joka rajalla tivataan, ihmetellään tai vähintäänkin suhtaudutaan ynseästi.

Näin käy myös Khamikselle, kun hän vain vilauttaakin Tansanian passiaan. Kuinka kauan olet ollut Suomessa? Miksi matkustat? Minne matkustat? Milloin tulet takaisin? Kenen kanssa?

Olimme selvittäneet useaan otteeseen, ettei Khamis tarvitse Turkissa vaihtaessaan viisumia, ei vaikka vaihtaa samalla lentoyhtiötä. Mutta passintarkastuksessa hänet viedään pois saattueella, ja minä ja Juho voimme vain jäädä ihmettelemään tapahtumia, sillä olemme jo menneet tarkastuksen läpi.

Jouduimme etsimään Khamiksen laukun, tsekkaamaan sen sisälle, selvittämään, että hänet on jo kirjattu seuraavalle lennolle, ja lopulta löytämään pojan itsensä. Yllättävän hyväntuulinen Khamis löytyi lopulta lentokentän matkustajapuolen aulasta. Jonkun työntekijän oli pitänyt etsiä hänen laukkunsa ja siirtää seuraavalle lennolle – emme kuulleet sanaakaan enää kyseisestä herrasta, vaikka hän ei tietenkään millään voinut onnistua tehtävässään. Mitähän olisi tapahtunut yksin matkaavalle tansanialaiselle?

Koston aika tuli toki Nyereren lentokentällä Dar es Salaamissa, kun Juhon kanssa tunnin ajan täytimme lappuja, jonotimme ja odotimme viisumia hakiessamme. Mutta kyllä EU-passia silti aina kelpaa vilautella, turkkilaisilla oli vaikeampaa. 

Tosin heillä oli vaikeaa jo siksi, etteivät ymmärtäneet englantia tahi swahilia. Ja jos auttaessani samalla oikein luin, niin eräs passi oli vanhentunut jo vuonna 2006. Nukkuiko Turkin yli-innokas passivirkailija sitä tarkastaessaan?

Aurinko nousee, äkkiä nukkumaan.

Colors of Zanzibar suomeksi     Colors of Zanzibar in English