Tanssimaan!

27.03.2011, Dira, Iringa, Tansania

Nyt kun on selvitty tuskallisesta bussimatkasta ja rajalla olleista häsläreistä, eikä töitäkään ole ollut tuskallisen paljon pariin päivään, voisin kirjoittaa varsin tärkeästä asiasta. Baarikulttuurista.

Juhliminen Tansaniassa on hurjan hauskaa. Illan aikana tapaa usein paljon ihmisiä, tanssiessa menee helposti viiteen aamulla ja tunnelma on usein mukavan rento. Känniääliöitä on suunnilleen saman verran kuin Suomessa, ja muutaman niksin hallitsemalla heistä pääsee yleensä helposti eroon.

Yksi tytöille tärkeä taito tanssilattialla on taito päästä eroon eihalutusta seurasta. Ignooraaminen harvoin auttaa, joskus se tuntuu jopa yllyttävän. Parasta on pienellä torjuvalla käsieleellä maustettu torjuva katse. Jos tämä ei riitä, niin joku kaveri tulee tässä vaiheessa tanssittamaan ahdisteltua tyttöä, kunnes mies lähtee pois. Tätä joutuu harrastamaan jonkun verran.

Tanssiminen on joka tapauksessa vapautunutta ja juuri niin villiä kuin tanssija itse haluaa. Everything goes, mutta paineita mihinkään on turha kerätä. Itse ainakin tunnen vasta oppineeni tanssimaan täällä. Ennen en edes käynyt yökerhoissa, sillä en nähnyt niissä mitään viehättävää. Mieluummin istuin pubissa. Toki sekin on edelleen mukavaa, varsinkin täällä, kun kaikkialta saa myös edullista ruokaa.

Toisaalta on ihanan helpottavaa, kun aina ei tarvitse puhua, vaan kommunikointi toimii tanssin kautta. Se on kiva tapa viettää aikaa kavereiden kanssa.

Joillekin (kuten itselleni ensimmäisellä kerralla) voi tulla paikallinen tanssikulttuuri hieman shokkina. Varsinkin perinteisemmät tanssit voivat olla varsin... estottomia. Ainut ero muihin puuhiin näyttäisi ensi silmäyksellä olevan vaatteiden määrä. Nuoret kuitenkin tanssivat lähinnä R'n'B-videoista tutulla tyylillä yhdistettynä taidokkaaseen lanteiden käyttöön.

Eroa on myös siinä, mitä pidetään sopivana ja mitä ei. Tanssilattialla näkemänsä perusteella ei esimerkiksi voi tehdä kovin päteviä päätelmiä ihmisten välisistä suhteista.

Pukeutuminen baaressa ei juuri eroa Suomesta – paitsi sillä, ettei ole narikkaa talvitakkia varten. Toki hyvin pienillä vaatteilla saa runsaammin huomiota. Tälläytymisellä ei ole varsinaista ylärajaa, ja itse en ainakaan kykene (täällä Iringassa) erottamaan tavallista opiskelijaa prostituoidusta. Joskus siinä ei itseasiassa ole mitään eroakaan, lukukausimaksut kun ovat monille liian korkeat.

Varjopuolena voisin mainita sen, että älä aja jos otat -politiikka ei ole täällä vielä tehonnut. Baarin parkkipaikalta lähtee paljon autoja joista on parempi pysyä kaukana. Itsekin kerran onnistuin olemaan kyydissä joka peruutti takana olleeseen autoon – oli kuulemma takana olleen syy. Kumman tahansa, tuskin olisi tapahtunut muissa olosuhteissa.

Positiivisena puolena on pakko mainita tämä: kun tanssii paljon, ei voi juoda liikaa alkoholia. Se kun huonontaa tanssikuntoa huomattavasti. Niinpä monen tunnin tanssirupemaman jälkeen huomaa juoneensa pelkkää vettä, eikä aamulla ole mikään ongelma päästä ylös sängystä. Paitsi että reisilihakset ovat usein täysin muuskana.

Tästä aiheesta ei kuvia yleiseen jakoon.

Colors of Zanzibar suomeksi     Colors of Zanzibar in English

Piipahdus Sambiassa

25.03.2011, Kabwe, Sambia

Asumme täällä Kabwessa erään perheen luona. Perheessä on neljä poikalasta, ja puhumme kaikki englantia. Eräs ilta tutustuin vanhimman pojan kanssa Sambian historiaan, kertasimme yhdessä hänen 9. luokan kansalaisopin/historian (civics, en tiedä miten suomentaa) kirjaansa. Mukavaa.

Muutenkin on otettu täällä varsin rauhallisesti. Eikä tämä Kabwe mikään maailman metropoli muutenkaan ole. Sen sijaan todella amerikkalainen, minun mielestäni. Sambialaiset lähinnä nauravat kun sanon niin.

Mutta kadut ovat leveitä, joka paikassa on pikaruokaloita, ja kaupat ovat huomattavasti isompia kuin Iringassa, vaikka taitavat olla suunnilleen saman kokoisia kaupunkeja. Kaikki puhuvat englantia, kaikki kyltit ovat englanniksi. Ja talot ovat pitkälti matalia, 1-2 kerroksisia. Minulle menisi läpi amerikkalaisesta syrjäkaupungista (70-luvulla). Keskiluokkaakin tuntuu täällä olevan Tansaniaa enemmän.

Kävimme eilen Lusakassa shoppailumatkalla, me ja kaksi paikallista tyttöä. Lusaka puolestaan yllätti sillä, että se muistutti paljon Dar es Salaamia, joskin oli asteen verran järjestäytyneempi. Tämän huomasi bussiasemasta ja jalkakäytävistä, jotka eivät kumpikaan olleet tupaten täynnä asiaankuulumattomia asioita. Bussit ovat myös paljon paremmat Sambian puolella.

Shoppaileminen oli hauskaa! Vaikka taisin maksaa kaikesta vähän liikaa. Mutta maksoin tietoisesti, tällä ihonvärillä ei Lusakassa tuntunut irtoavan mitään normaaliin hintaan. Hinnat olivat kuitenkin ok minulle, joten päätin olla ajattelematta asiaa. En ole shoppaillut koko matkalla muuta kuin masai-koruja Iringassa. Niin, ja snorklausvehkeitä Darissa. Nyt kyllä jo Sansibarin rannat kiiltelevät mielessä... Ja siksi ostinkin rantamekon, sandaalit, sekä mekkoon sopivat korvikset ja kassin.

Toinen syy siihen, miksi minun ostokseni maksoivat aina tuplaten toisten tyttöjen ostoksiin nähden on uskoakseni se, että olen oppinut miettimään ostamieni tavaroiden laatua. Tarkastan jokaisen vetoketjun, ja myös välttelen vetoketjullisia vaatteita, katson saumat, hypistelen kangasta. Suurin osa myytävistä tavaroista tulee Kiinasta, mutta omat ostokseni taisivat olla pääasiallisesti intialaisia.

Tänään illalla suuntaamme takaisin Tansaniaan. Otamme yöbussin, joten olemme rajalla aamulla. Rajalta vielä 6 tunnin bussimatka Iringaan... jossa odottaa Paula! Aiomme muistella vaihtariaikoja Iringassa oikein kunnolla.


Colors of Zanzibar suomeksi     Colors of Zanzibar in English

Matkoja lähelle ja kauas

22.03.2011, Nyaka Guest House, Kabwe, Sambia

Tänään päivitän vielä pääasiallisesti Tansanian tapahtumia. Matkustelimme jonkin verran juttujen perässä Iringan lähistöllä – Ilulassa ja Makambakossa. Jutut tehty ja paikallisliikenteen kanssa taas tutustuttu entistä paremmin.

Suoranaiseksi haasteeksi osoittautui kuitenkin artikkeli, joka kertoo paikallisbusseista, siis daladaloista (dalladalloista suomalaisittain). Ehdin kyseisen jutun tekoa stressata jo pitkään etukäteen, mutta Juho oli sitä mieltä, ettei siinä ole mitään ongelmaa.

Stressin aihe: tansanialaiset EIVÄT tykkää olla valokuvissa. Eivät ainakaan sellaisissa, joissa eivät ole parhaimmat päällä ja poseeraa katsoen suoraan kameraan. Erityisen vähän he pitävät siitä, että länsimaiset toimittajat ottavat kuvia ties mihin lehteen. Yleinen käsitys on, ettei toimittajilla ole minkäänlaista moraalia ja mitä huonompi ja loukkaavampi kuva, sitä todennäköisemmin se päätyy julkisuuteen.

Monet syyttävät tästä asenteesta takavuosien dokumenttia Darwin's Nightmare, joka käsitteli Tansaniaa ja tansanialaisia vähintäänkin kyseenalaisella tavalla. Kaunis Mwanzan suurkaupunki Viktoria-järven rannalla näyttäytyy elokuvassa lähinnä tappelevien katulasten ja prostiutoitujen kansoittamana Sodomana. Tavallinen kansa syö kuivattuja kalanruotoja.

Saimme suostuteltua yhden daladalan miehistöineen (kuski ja rahastaja) artikkeliin. Ajoimme lähes tyhjällä daladalalla päätepysäkille, jossa teimme varsinaisen jutun haastatteluineen. Kotimatkalla pyysimme jokaiselta autoon astuvalta luvan kuvaamiseen – kunnes auto tuli niin täyteen ja väkeä oli niin paljon, että tehtävä osoittautui mahdottomaksi. Kameran kuitenkin edelleen räpsyessä alkoi muutaman matkustajan pulssi nousta. Onneksi tehtävästä selvittiin pienellä sanaharkalla, jonka tuloksena kamera laitettiin kassiin.

(Kuvasta voi paatella rasituksen maaran)

Joskus daladalassa kuvanneen kamera on rikottu. Joskus minibussissa on syttynyt aiheesta tappelu. Olimme äärimmäisen onnellisia ja helpottuneita, kun tehtävä oli suoritettu varsin kunniallisesti kotiin.

Eilen ylitimme rajan. Otimme ensin sunnuntaina bussin rajakaupunkiin Tundumaan. Aamulla kävelimme rajan yli, ja oletimme löytävämme bussin Lusakaan toiselta puolelta. Vaan ei. Kas kaikki bussit Lusakaan lähtevät iltaoäivällä, jotta matkustajilla on koko aamupäivä aikaa shoppailla.

Meitä ei shoppailu pahemmin kiinnostanut. Löysimme fikserin, joka ohjasi meidät rekisterikilvettömän auton luo. Hetken odottelun jälkeen omistaja ilmestyi paikalle ja tarjosi kyytiä koko matkan Kabween asti. Vaihtoehdot olivat vähissä, joten tarkastimme herran passin, lähetimme tiedot tutuille ja päätimme ottaa tämän (hyvin pienen) riskin. Mies maahantoi ammatikseen autoja Japanista, joten hän joutui viikoittain ajamaan Tansaniasta Sambiaan.

Matka olikin loppujen lopuksi mukava, kaikki 13 tuntia autossa kuluivat vailla suurempia ongelmia. Kanssamme matkusti myös vanhempi pariskunta, mies oli juuri eläköitynyt etsivä. Tie oli kyllä kelvottomassa kunnossa jatkuvine kuoppineen, ja parani vasta kun jo lähestyimme Kabwea. Matkan varrella näimme naisia, jotka olivat ottaneet valtion tehtävän itselleen ja paikkasivat kuoppaista tietä kivillä. Pysähdyimme ja annoimme oman tukemme työlle. Tietynlainen vapaaehtoinen tietulli.

Kerron tästä Sambiasta sitten seuraavaksi. Eroja Tansaniaan nähden on vaikka miten!


Colors of Zanzibar suomeksi     Colors of Zanzibar in English

Vakavaa asiaa

17.03.2011, Neema Crafts, Iringa

Tansania on maa jossa on erittäin tärkeää tuntea ihmisiä. Muuten mikään ei onnistu. Siis mikään. Kaikkeen tarvitsee jonkun apua.

Andrew toimii fikserinä minulle ja Juholle. Tämä sinänsä on jo tärkeää, koska aiemmin olen tehnyt juttuja täällä yksin. Silloin on lähes pakko nakittaa joku eurooppalainen, aiheeseen liittyvä henkilö auttamaan. Ja haastateltavat löytyvät tutuilta kyselemällä, suoraan jonkin järjestön toimistoon marssimalla saavuttaa harvemmin yhtään mitään.

Teimme juttua hiv:n orpouttamista lapsista. Ensimmäinen yritys tapahtui nimeltämainitsemattoman järjestön kautta. Ensin pyysimme, ja saimme luvan. Teimme haastattelun. Otimme muutamia kuvia. Kun yritimme tehdä toista haastattelua, haastattelemamme nainen kielsi kuvat ja kaskustelun, ryntäsi pomon luokse, ja lopputuloksena meiltä kaikilta vaadittiin maakunnan hallituksen lupaa tehdä juttua.

Fine. Mutta miksi kaikki oli ok ennen tämän naisen tapaamista? Koska hänestä kuulemma liikkuu paljon huhuja. Hän ei myöskään ole koulutettu terapeutti, vaikka sellaisena esiintyy. Toisena järjestön terapeuttina toimii hänen poikansa, joka ei myöskään ole koulutettu.

Voisi luulla, ettei hyväntekeväisyysjärjestöllä olisi juuri mitään salattavaa, varsinkin kun juttumme ei millään tavoin käsitellyt rahoitusta. Mutta se koira älähtää johon... jotain.

Menimme turhautuneina oluelle ja puhuimme asiasta. Päädyimme siihen, että teemme jutun muualla. Tunsimme olomme myös hieman uhatuiksi, sillä nainen oli varsin aggressiivinen, ja saattaisi viedä ”luvattoman toimintamme” eteenpäin. Hetken pohdiskeltuamme tulimme siihen tulokseen ettei hätää mitään, sillä me tunnemme riittävästi tärkeitä ihmisiä sekä politiikan että lain puolelta.

Näin toimii Tansania.

Seuraavana päivänä teimme juttua mikrolainoista. Ystävämme on tehnyt aiheesta gradun, ja haastattelimme häntä. Emme kuitenkaan saaneet hänen työpaikaltaan lupaa haastatteluun – byrokraattisista syistä. Hän antoi sen siis tutkijana, ei järjestönsä edustajana. Tapasimme lainan saaneita naisia valtion organisaation kautta.

Eilen saimme vihdoin tehtyä orpojutun. Se onnistui toisen järjestön kautta, kun olimme saaneet tuon järjestön kanssa toimivalta lääkäriltä suosittelukirjeen.

Kaikki siis toimi lopulta. Mutta tämä maa ei ole paras mahdollinen toimittajalle. Jos oikeasti harrastaisi tutkivaa journalismia tässä maassa, kohtaisi ongelmia hyvin nopeasti. Todellisia ongelmia, jopa hengenvaarallisia. Tästä riittää varoittavia esimerkkejä.

Colors of Zanzibar suomeksi    Colors of Zanzibar in English

Orvoista ja työmoraalistani

14.03.2011, Neema Crafts, Iringa

Nyt pitäisi vihdoin tehdä töitä. Tänään on maanantai, tulimme Iringaan launtaina illalla. Lauantai ja pitkä pätkä sunnuntaitakin meni kavereiden tapaamisen merkeissä, ja vihdoin pääsi tanssimaan! Olen tainnut oppia jotain afro-tunneilla, kun sain kommentteja: kyllä huomaa, että oot ollut täällä ennenkin.

Mutta siis töitä. Eilen käytiin International Schoolin opettajien kanssa vierailulla paikallisessa orpokodissa. Lapsia siellä oli vain 36, joten paikka oli varsin mukava ja inhimillinen. Juho soitteli lasten kanssa kitaraa ja voi olla, että lentäjäksi halunneen pojan unelma-ammatti vaihtui rokkistaraan. Käymme siis orpokodeissa korruptoimassa nuoret mielet.

Tällä viikolla meidän on tarkoitus käydä läheisessä kylässä olevassa orpokodissa, jossa lapsia on 500. Pelkään pahoin, ettei kokemus ole yhtä miellyttävä. Olen kuullut, että joissain näistä paikoista lapset saavat niin vähän huomiota ja hoitoa aikuisilta, että takertuvat kehen tahansa paikalle tulevaan.

Työn makuun pääseminen on täällä iringassa sentään tuhannesti helpompaa kuin Dar es Salaamissa. Iringan ilmastoa voisi kutsua miellyttäväksi Suomen kesäksi maustettuna upeilla vuorimaisemilla. Täällä on myös huomattavasti rauhallisempaa, ja kaupungin pienen koon takia asioita on suhteellisen helppo hallita. Darissa energia menee pitkälti sään ja ympäristön sietämiseen.

Tämän viikon tehtävälistalla on kolme artikkelia ja kaksi mainosta, joista toinen on televisioon. Nämä mainoskeikat tulivat yllätyksenä, mutta tuntuu kivalta tehdä jotain sellaista, joka jää tänne Tansaniaan eikä tule julkaistuksi vain Suomessa!

Haraka haraka haina baraka.

Kiireellä ei saavuta siunauksia, tai kiireessä ei siunaannu saavutuksia.

Colors of Zanzibar suomeksi    Colors of Zanzibar in English

Melua ja rakennustyömaita

11.03.2011 Kariakoo, Dar es Salaam

Kariakoo on aina ollut yksi lempipaikoistani koko Tansaniassa. Nyt on kuitenkin tullut tätäkin jo aimo annos. Tööt tööt. Tööt. Huutoa. Minareetti. Naapurin musiikki. Kämppisten musiikki. Päässäkin soi.

Muutimme Khamiksen ystävien luokse, saimme omat huoneet ja olo on ihan lokoisa. Asunto on viidennessä kerroksessa, joten melu voisi olla pahempikin.

Melusta ja autoista. Nytkin juuri menee jokin hälytysajoneuvo ohi. Ja sen seurauksena muiden autojen tööt ja tööt tööt. Ja juuri nyt on jo keskiyö.

Olimme menossa erääseen bisnestapaamiseen, mutta jouduimme odottamaan muiden saapumista puolisen tuntia. Istuimme kadulla ja minä ihmettelin, miksi jonkun auton varashälytin on koko ajan päällä, menee pois päältä, vinkuu taas ja sitten ei. Ihmettelin kunnes Khamis osoitti parvekkeelle, jossa oli papukaija. Papukaijasta on tullut täydellinen varashälytinimitaattori, ja erittäin äänekäs sellainen, koko kadun iloksi!

Pojat selvisivät sairauksistaan ja elämä on ollut mukavaa. Ollaan hengailtu tällä asunnolla, käyty hoitamassa asioita ja tavattu ihmisiä. Khamis oli herttaisen järkyttynyt kun vein hänet Mlimani City -ostoskeksukseen, ja siellä Game-nimiseen tavarataloon. ”Ei voi olla! Prisma! Ei miksi, just lähdettiin Suomesta ja nyt ollaan Prismassa!”

Tämä maa ja varsinkin Dar muuttuvat käsittämätöntä vauhtia. Ostoskeskuksia, hienoja ravintoloita, hotelleja, baareja. Ja koko kaupunkiin, erityisesti tänne Kariakoohon, rakennetaan koko ajan. Pelkästään meidän asunnon ikkunoista katsomalla voi nähdä 30 eri rakennustyömaata. Pienet talot jyrätään ja tilalle tulee 5-10-kerroksisia asuintaloja. Muualle kaupunkiin nousee toimistorakennuksia, lähestulkoon pilvenpiirtäjiä.

Afrikasta on aika moneksi.

Khamis lähti aamulla Sansibarille, me lähdemme Juhon kanssa huomenna Iringaan. Päivä bussissa.

Colors of Zanzibar suomeksi     Colors of Zanzibar in English

Terveenä on tylsää

09.03.2011 Hotel Royal Mirage, Dar es Salaam

Nyt on aamu, ja minulla on vieläkin hyvä olo. Vähän vainoharhaisesti kuulostelen kroppaani – onko vatsassa kaikki hyvin, särkevätkö lihakset, särkeekö pää, tuntuuko kurkku kipeältä. Mutta ei. Kaikki on hyvin.

Juho sairastui ensimmäisenä. Sitten Khamis. Ne kituvat vierekkäisissä huoneissa ja minä raahaan alakerran ravintolasta teetä sun muuta troppia. Juho oksentelee ja pyörtyilee, Khamiksen kurkku on kipeä ja kuume menee ylös ja alas. Vanhoja reppanoita.

Tähän asti en ole kokenut mitään ympäristön vaihdokseen liittyviä ongelmia. Olen elämäni kunnossa. Joten tilanne on sitäkin masentavampi – en kovin vapaaehtoisesti vietä iltaa hotellissa Al-Jazeeraa katselemassa.

Colors of Zanzibar suomeksi    Colors of Zanzibar in English

Toiset ovat tasa-arvoisempia

08.03.2011 Hotel Royal Mirage, Dar es Salaam

Ihmettelin, miksi kaduilla liikkui niin paljon ihmisiä keskellä yötä. Naisia, nuoriakin, jopa yksin. Onko prostituutio todella niin yleistä? Entä ne kaikki miehet, eivät he näyttäneet potentiaalisilta asiakkailta vaan kävelivät määrätietoisesti ja sivuilleen vilkuilematta eteenpäin.

Kello onkin jo viisi. Tansanialainen varhainen aamu Kariakoossa. Nämä ihmiset suuntaavat kaikki töihin, myymään ja ostamaan yhdelle Tansanian vilkkaimmaista alueista.

Katselen tätä tutun hotellin parvekkeelta, kaukaa viidennestä kerroksesta. Turkish Airlinesin uusi yhteys menee nykyään Nairobin kautta, ja saapuu Dar es Salaamiin puoli neljältä aamulla. Asiat ovat menneet huonoon suuntaan siinäkin, niinkuin kaikessa muussakin, ainakin jos taksikuskia on uskominen. Elämä kallistuu ja julkiset palvelut vähenevät tai ainakin huononevat.

Luin vuosi sitten Jacob J. Akolin, sudanilaisen toimittajan kirjan Burden of Nationality. Siinä hän kuvaa liikkumisen vaikeutta sudanilaisella passilla. Joka rajalla tivataan, ihmetellään tai vähintäänkin suhtaudutaan ynseästi.

Näin käy myös Khamikselle, kun hän vain vilauttaakin Tansanian passiaan. Kuinka kauan olet ollut Suomessa? Miksi matkustat? Minne matkustat? Milloin tulet takaisin? Kenen kanssa?

Olimme selvittäneet useaan otteeseen, ettei Khamis tarvitse Turkissa vaihtaessaan viisumia, ei vaikka vaihtaa samalla lentoyhtiötä. Mutta passintarkastuksessa hänet viedään pois saattueella, ja minä ja Juho voimme vain jäädä ihmettelemään tapahtumia, sillä olemme jo menneet tarkastuksen läpi.

Jouduimme etsimään Khamiksen laukun, tsekkaamaan sen sisälle, selvittämään, että hänet on jo kirjattu seuraavalle lennolle, ja lopulta löytämään pojan itsensä. Yllättävän hyväntuulinen Khamis löytyi lopulta lentokentän matkustajapuolen aulasta. Jonkun työntekijän oli pitänyt etsiä hänen laukkunsa ja siirtää seuraavalle lennolle – emme kuulleet sanaakaan enää kyseisestä herrasta, vaikka hän ei tietenkään millään voinut onnistua tehtävässään. Mitähän olisi tapahtunut yksin matkaavalle tansanialaiselle?

Koston aika tuli toki Nyereren lentokentällä Dar es Salaamissa, kun Juhon kanssa tunnin ajan täytimme lappuja, jonotimme ja odotimme viisumia hakiessamme. Mutta kyllä EU-passia silti aina kelpaa vilautella, turkkilaisilla oli vaikeampaa. 

Tosin heillä oli vaikeaa jo siksi, etteivät ymmärtäneet englantia tahi swahilia. Ja jos auttaessani samalla oikein luin, niin eräs passi oli vanhentunut jo vuonna 2006. Nukkuiko Turkin yli-innokas passivirkailija sitä tarkastaessaan?

Aurinko nousee, äkkiä nukkumaan.

Colors of Zanzibar suomeksi     Colors of Zanzibar in English